ilman Sakua. Olo on vähän kuin ei olisikaan. Toisaalta kaipaan poikaa, mut toisaalta tunnen syyllisyyttä, etten ikävöi enempää.

Onkohan lasten vanhemmat tosiaan lukeneet eilistä kirjoitustani. Tänään meinaan kaikki lapset oli haettu 40 minuuttia ennen työaikani päättymistä. Eipä auta iloita, sillä varmasti perjantaina joku lapsista on paikalla yliaikaa

Oli kyllä aamulla melkoinen herätys, kun tuli rakeita ja vettä sellaisella rytinällä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tuossa kelissä on turha yrittää mennä töihin, kun näkyvyys oli parin metrin luokkaa. No ei hätiä, kyllä sää siitä hieman parani, mutta ei tästä viikosta taida tulla viime viikon kaltaista. Kuka osaa kertoa tai ennustaa oliko kesän kauniit ilmat tässä? Vai saammeko odottaa auringonpaistetta ja lämpöä elokuulle asti?

Unohdin eilen mainita, että melkein heitin talviturkkini. Käytiin siis rannassa Pipsan kanssa ja koska ranta on niin lähellä tietä en uskalla päästää Pipsaa irti siellä, vaan kahlasin niin pitkälle kuin pystyin alushousujani kastelematta Pipsan kanssa. Pipsa ei tunnu olevan uimarisukua, mutta kivasti meni rinkiä mun ympärilläni. Vesi oli sen verran lämmintä, että olisin voinut heittäytyä sinne kokonaan.

Ja sitten aiheeseen suuret suunnitelmat. Luojan lykky, etten kovin monelle ole kehunut etukäteen, mitä kaikkea touhuan, kun Saku on poissa. Listassa ei ollut tietokoneella istumista, sohvalla makailua eikä telkkarin katsomista, vaan jotain aivan muuta. Eilen illalla tunnelma oli lähes nostalginen, kun nukahdin olkkarin sohvalle. Miten kaipaankaan sitä aikaa, kun viimeksi näin tein. Yksi tekijä on tullut elämääni, jonka jälkeen olen tavallaan ollut pakotettu luopumaan tästä tavastani. Tätä tekijää kutsutaan nimellä Työ. Työ on tehnyt sen, etten enää voi katsoa illan viimeisiä ohjelmia viimeiseen mainoskatkoon asti, jonka aikana nukahdin ja parin tunnin unien jälkeen heräsin sohvalta niska jäykkänä. Kivuista huolimatta ikävöin sitä aikaa, mutta näyttää siltä, että Työ on tullut elämääni jäädäkseen.

Voi lapsi parkojani, nyt vasta älysin, etten ole tehnyt tänään ruokaa ollenkaan. Olin kotona vähän ennen viittä ja nautin kolme kuppia kahvia tyttärieni seurassa. Kyseinen kahvin määrä tiesi sitä, että olen ravannut koko illan vessassa. Tässäkin hetkessä, ei siis vessassa käynneissä, vaan kahvittelussa tyttöjen kanssa oli aimo annos menneisyyttä mukana. Eivätpä tunne tyttäret äitiään yhtään, kun sanoin, että mitäs jos tehtäisiin jotain yhdessä kolmisin huomenna pitkästä aikaa, johon vanhempi tytär totesi:"ai siivotaan". Siihen minun kommentti oli, että mitäs sitä kolmisin tehdään, kun te voitte tehdä sen päivällä kaksinkin!!! Olin oikeasti ajatellut, että voisimme mennä naisten kesken pitsalle ja nauttia siitä. Nykyään meidän pitsan syömiset ovat olleet sitä, että olemme hakeneet pitsat kotiin ja kukin on koittanut varjella pitsaansa Pipsalta. Tytöt ovat yleensä syöneet omansa yläkerrassa ja mun vahdittavaksi on jäänyt myös Sakun pitsa.

Ehkä vielä hetkeksi siirryn tänään suuriin suunnitelmiini ja teen jonkin työn pois listaltani. Voisin myös katsoa tämän. Olen sen varmaan kahdesti ennen nähnyt, mutta tällä kertaa uusinnat on jääneet väliin. Vaikkei mun nuoruuteen kuulunutkaan tämä, koska olen aina tykännyt suomalaisesta musiikista, niin ohjelma on katsomisen arvoinen.