siitä, että täällä on lunta:

Otin kuvat tossa meidän takapihalla ja oli jo pimeää, ehkäpä siitä syystä Pipsan silmätkin "loistaa".

Vesisadetta lupailivat, joopa-joo. Vaikken pidä näistä liukkaista keleistä, niin en kyllä vesisattestakaan, kun sen tietää, että hetken päästä taas pakastuu, sataa lunta ja siinä kierteessä mennään.

Oltiin tänään työn merkeissä luonnon jäällä luistelemassa. Lapsilla oli kivaa ja sen jälkeen ruoka maittoi. Saku oli tarhasta jäähallissa. Varmaan eka jäähallireissu, jolloin Saku ei ole menettänyt hermojaan missään vaiheessa. Tarhaan oli tullut nyt maanantaia uusi poika, jonka Saku on kuulma "ominut" itselleen. Saa nähdä mihin tämä ystävyys johtaa. Aika vilkkaalta se toinenkin poika vaikutti, mutta onko siltikään Sakun vertainen.

Viime yönä en nukkunutkaan yksin isossa sängyssäni, vaan vieressä oli nuori mies. Tehtiin sopimus, että kerran viikossa pääsee äidin viereen yöksi. Jossain vaiheessa yötä sängyssä oli kyllä Pipsakin. Mennyttä on se ajatus, ettei koira saa nukkua sängyssä. Vaikea sitä on enää siitä pois kasvattaa. Oona ei saanut sängyssä nukkua, eikä pentukauden jälkeen sinne juurikaan yrittänyt, paitsi salaa meni yksin ollessaan. Täällä Nokialla Oona ei edes tullut makuuhuoneeseen, koska se sijaitsi yläkerrassa ja rappusia Oona ei kiivennyt.

Vaikka eilenkin omasta mielestäni uhrasin suuren osan illasta kotitöille, niin silti niitä tuntuu tänään olevan kaksin verroin enemmän. Onneksi eilinen ruoka riittää tälle päivälle, ajansäästöä sekin. Se tuntuu oudolta, että olen ollut viimeksi kaupassa maanantaina, kun ennen olen käynyt siellä lähes päivittäin. Pitäisi vaan oppia ostamaan kerralla isompia määriä. Se mitä nyt eniten kaipaan on tuore leipä, en osaa oikein leipää pakastaa.

Vävyllä olisi sunnuntaina vierailupäivä, mutta tyttöystävä tuskin täältä sinne lähtee. Äitiään vävy oli pyytänyt, mutta äiti ei ollut kommentoinut mitenkään. Saakohan valatilaisuuteen osallistua kaikki halukkaat? Siis omaiset. Muistan jonkun joskus sanoneen, että vain kaksi omaista saa mennä mukaan. Sinne soisin tyttäreni kuitenkin pääsevän. Toisaalta taas äidin näkökulmasta haluaisin aikanaan olla oman poikani valatilaisuudessa paikalla.

Ja sitten vielä lopuksi: ONNEA KAIKILLE VEIKOILLE ja muille päivänsankareille! Isäni on nimeltään Veikko, onnea siis hänellekin, vaikkemme ole nähneetkään kuin joskus 60- ja 70- lukujen taitteessa. Korttia en lähettänyt, en lähetä myöskään syntymä- tai isänpäiväkorttia, sillä yhtään korttia en ole itsekään saanut, minä katkera ja kyyninen. Olinhan sentään 30 vuotta isäni ainoa lapsi. Sääli, että omilla lapsillani isäsuhde ei ole juurikaan parempi. Kaipa pitää alkaa opettaa pikkupoikaa jo nyt isän rooliin, että sitten aikoinaan osaa olla läsnäoleva isä lapsilleen. Äh, miten aina jaksankin valittaa samoista asioista, joskus voisi yrittää löytää tästä elämästä jotain positiivistakin. Sen verran vielä puhun isä-lapsi suhteesta, että Makkella on hyvä suhde tyttäreensä. En kehu Makkea isänä, varmaankin on olemassa paljon parempiakin isiä, vaan se on hyvä juttu, että välittävät toisistaan, viihtyvät toistensa seurassa ja pitävät yhteyttä, vaikka työ viekin Makkea eri puolelle rannikkoa ja tytär asustaa poikaystävänsä kanssa. Sekin on mielestäni iloinen asia, että suhde isään on säilynyt, kun äidin kanssa tyttären välit ovat täysin poikki. Itselläni, kun sitä isää ei elämässäni ole ollut, niin olisi hirveää, jos ei olisi ollut äitiäkään.

Nyt tää lähtee kahvin ja "nortin" kautta kotihommiin! Hyvää pikkulauantaita!