Oli kiva nukkua vaihteeksi yö yksin omassa suuressa sängyssä. Ja oli kiva herätä omasta sängystä, vaikka kyllähän mä tavallaan koen olevani maallakin kuin kotonani, mut silti. Täällä mä taas istuskelen ja vietän aikaani koneella, vaikka monet kotihommat odottaisi, mutta ehtiihän ne, ei ne mihinkään karkaa.

Tänään on taas torstai ja torstai on mulle aina se päivä, jolloin mietin tuleeko puhelinsoitto vai ei. Siis odotan, joko lasteni isä soittaisi ja ilmoittaisi ottavansa pikkupojan luokseen. Edellisestä kerrasta on jo kaksi kuukautta eli aika pitkäksi on taas väli venähtänyt. Onneksi poika ei ole pyytänyt mua soittamaan ja kysymään milloin pääsee isälleen, sillä en halua sitä tehdä. Silloin alkuvuodesta, kun oli myös pitkä tauko ja soitin, niin isä ihmetteli mitenkä se poika nyt on yhtäkkiä alkanut kaivata, kun pitkään aikaan ei ole mitän kuulunut. Eli onko tässäkin taas kyse sitä, että MUN pitäis soittaa. Voin vaan kuvitella, että mikäli isän vanhemmat kyselee, onko poika ollut sillä, niin se vastaa, etten MÄ ole ottanut yhteyttä. Mä taas olen sitä mieltä, että se on isän tehtävä, koska viimeksi sanoin, että ilmoittelee, koska ottaa, kun ei osannut sitä silloin vielä sanoa. Sekä laitoin silloin juhannuksen jälkeen tekstiviestin asiasta, mihin en koskaan saanut vastausta. Isä oli kuitenkin juhannuksena ollut vanhemmillaan sekä kahtena viikonloppuna heinäkuussa autoa korjaamassa myöskin siellä, miksei poikaa voinut silloin samalla hakea. Kaipa sitten haluaa nää väliin jäävät viikonloput olla yksikseen tai naisystävän poika on heillä. Tiedä sitten. Kävimme pari viikkoa sitten pojan ja keskimmäiseni kanssa isän vanhemmilla ja kun kysyin tytöltä tuleeko sinne, niin vastas -joo, jos isä ei ole siellä. Tytöllä on tämän kuun lopussa 17-vuotissyntymäpäivä ja sanoin, että voisi käskeä isänsä, niin vastas, ettei se kuitenkaan tule. Eipä tuo tosiaankaan tule, mutta ei voisi sanoa sitten, ettei häntä edes käsketty. Pääni tulee vaan kipeäksi ja mieli surulliseksi, kun näitä asioita miettii.

Pikkupoika menee tänään tarhakaverin 5-vuotissynttäreille ja innoissaan sitä odottaa. Aamulla jo kysyi kauanko aikaa on kello viiteen. Kaverisynttärit on kova juttu tossa iässä. Näin äitinä vaan ahdistaa ajatella oman lapsen synttäreitä ja niiden järjestämistä. Mikäli rahavarat antaa edes hieman periksi, niin järjestän ne ehkä hesessä, täällä meidän elukkatalossa kaikki järjestely on vaikeaa. Osa lapsista saattaa pelätä koiraa tai olla allerginen koiralle tai kissalle. Yhden ystäväni lapset pelkäsivät ihan hirveesti meidän Pipsaa, oli pakko laittaa koira pihalle, onneksi oli hyvä sää. Mutta kuka kummassa voisi näin viattoman näköistä hauveliinia pelätä?

Siinä se on meidän sohvaperuna, vaikkakin melkoinen energian lähde. Ja kellään ei ole mahdollisuutta maata sohvalla, ei varsinkaan Makkella. Kun siihen menee pitkälleen, niin Pipsa aloittaa sellaisen komentamisen, mistä ei tahdo tulla loppua. Tähän taidan saada kommentteja "koirako teillä määrää".

Maanantaina sain sitten tekstiviestillä ilmoituksen töiden alkamisesta. IP-ohjaajat aloittavat yhteisellä koulutuksella keskiviikkona. Luultavasti on tiedossa ruokaa ja juomaa (pitäisikö mennä taksilla?), kun allergioita kysyttiin. Koululleni menen luultavammin vasta torstaina ja maanantaista 13.8 lähtien, jolloin koulut alkaa, työaikani on klo 7.30 alkaen 7 tuntia 39 minuuttia. Saattaa olla, että jossain vaiheessa työni alkaa vasta kahdeksalta, mutta pääasia olisi, ettei tarvitsisi olla töissä klo 17 asti. Vähän jäi vielä työasiat epäselväksi sen suhteen, että koulupäivän eli klo 8-12 olen siis EHA esikoululaisten kanssa, jonka jälkeen siirryn iltapäiväkerhoon, mutta siitä en tiedä tuleeko sinne muitakin lapsia kuin nämä, joiden kanssa olen aamupäivänkin. Ihan innolla odotan töiden alkua, siitäkin huolimatta, että mukavastihan nää päivät kotosallakin sujuisi, mutta jännittää lähinnä niiden viittomien suhteen, kun ne on mulla vähän vielä hakusessa.

Keskimmäiseni koulu alkaa myös ensi keskiviikkona. Siitä se erikoistuminen tarjoilijaksi alkaa, kun ensimmäinen vuosi oli sellaista yleistä ja kaikille opiskelijoille samaa. Tytön poikaystävä valmistui viime keväänä suurtalouskokiksi ja sanoinkin, että mitähän ruokaa meille tekee, kun tänne tulee. Vastaus oli ÄITI! Kamalia paineita siitä tulee, kun joutuu ammatti-ihmiselle ruokaa tekemään, siis varsinkin mulle, kun VIHAAN ruuanlaittoa. Eilenkin söimme mannapuuroa kera kaupan valmiin mansikkakeiton ja tänään keitän perunat ja sen kanssa on valmiiksi savustettua siikaa. Valkokastike pitää väsätä ja se muistuttaa mulla hyvin paljon pohjaan palanutta mannapuuroa, siis noin ulkonäöllisesti. Mikäli nyt ei ihan niin paksua ole, niin mannavelliä kuitenkin. Tyttö sanoi, että poikaystävän äitikin aina panikoi ruuan suhteen, kun hän menee sinne, kasvissyöjä kalan kera kun on. Arvatkaapas vaan, syödäänkö meillä pääasiassa lihaa silloin, kun tyttö ei ole paikalla.

Punaiset viinimarjat perkasin annosrasioihin, mistä teen piirakoita. Kova työ siinä oli, mutta paremmin ne meillä noin menee kuin, että mehuksi keittäisin. Hyvin olen lapseni opettanut, kun niille kelpaa vain kaupasta ostettu mehu. Karviaisia keräsin myös jonkun verran ja pakko tunnustaa, että söin ne kaikki. Hyviä olivat:)

Tässä elämän tilanteessa taidan hakea neuvoa horoskoopeista, kun on niin paljon uutta edessä.

Mistä ikinä tunnet nyt innostuvasi niin lähde täysillä mukaan, sillä näiden päivien energia lupaa suurta toimivuutta uusille ideoille. Auringon ja Jupiterin kolmio on eräs vuoden suotuisimmista ajanjaksoista minkä tahansa oman projektisi käynnistämiseen. Riittää, että olet itse peräsimessä.

Tää kuulostaa ainakin todella lupaavalta.

 Työssä arvovalta ei ole jotakin sellaista mikä annetaan, vaan mikä ansaitaan. Kun tiedostat sen itse, se on merkkinä myös muille tekemään saman.

Sopii kyl hyvin mun tilanteeseen, pitää ottaa opiksi.

Jaa energiaasi vastaantuleville. Sinulla voi olla mahdollisuuksia kohentaa talouttasi.

Tulis kyllä tarpeeseen toi talouden kohentuminen.

 Joku leikkii kanssasi kuin kissa hiirellä. Älä jää päivittelemään tilannetta vaan kipitä karkuun pää kolmantena jalkana.

Sitä pitää näköjään olla varuillaan, eikä uskoa ihan kaikkea mitä sanotaan. Mitähän tää merkitsee mun tulevaisuudelle. Näinkin unta, että tapasin bussissa (en kyllä käytä niitä) nuoren miehen, jonka kanssa vaihdoimme puhelin numeroita!

No niin, kaipa sitä vois vielä hetken surffailla täällä ja sit tarttua päivän askareisiin!