Eilen sitten satoi vettä ihan kunnolla ja ukkostikin jonkin verran, ihan lähellä se ei kuitenkaan ollut. Miia oli ottanut Pipsan mukaan ulos tupakalle mennessään ja jätti Pipsan sinne hetkeksi, eikä tietty muistanut sitä kun sade alkoi ja Pipsa-ressu oli sateessa. Onneksi oli päässyt katokseen, niin ei kovasti kastunut.

Uutisissa sanottiin, että tänään vietetään maailman tupakoimatonta päivää, hain siitä googlen kautta tietoa ja tässä on siitä lisää. No, mä en varmaan ole oikea ihminen sitämainostamaan, kun on sitä jo pari tullut tänään poltettua.

Naapurikunnassa oli sitten tapahtunut yön aikana vaikka mitä. Tällä kertaa onneksi vetivät vesiperän. Eipä sitä saa enää maaseudullakaan olla rauhassa. Tuohon kyseiseen kuntaan on ystäväni vielä kesän aikana muuttamassa.

Tästä se kesä sitten alkaa. Marilla on tänään viimeinen päivä koulua. Saa siinä kyllä varautua suurempaan ruokamäärään kotosalla. Vaikka Mari on ainakin kesäkuussa paljon Porissa ja tunnetusti nukkuu erittäin pitkään. Pikkupoikaa pidän ainakin juhannukseen asti tarhassa, ellen töitä saa. Sitten vois aloittaa pojan kesäloman. Tällä viikolla tulikin postissa laput, että poika on "hyväksytty" 9.8 alkavaan esikouluun. Kamala miten pikkupojasta tuleekin yhtäkkiä isopoika. Onneksi äiti ei vanhene enää yhtään. Tää 25 on ihan hyvä ikä, kuuden vuoden päästä vanhin tyttäreni on samanikäinen....

Miialle iskikin paniiikki, kun ensi viikolla on niitä päiviä paljon, jolloin vävy on täällä. Tottakia hän haluaa viettää paljon aikaa poikaystävänsä kanssa, mutta Miialla on varattuna liput torstaiksi sauna open air-tapahtumaan. Kilttinä äitinä lupasin pitää vävylle seuraa. Keksin sille jo hommaakin. Saa meinaan meistä pisimpänä laittaa amppelikukkaseni yläkerran parvekkeen kattoon.

Kaipa sitä vois siirtyä hapenoton (filtterin välityksellä) jälkeen tekemään raparperipiirakkaa. On Neko-mamman kasvattajaäiti tulossa käymään meillä. Hän kiinnittää Miialle hiuslisäkkeen tai mikä se sitten onkaan oikealta nimeltään.
Pretty Butterfly