Vaikka olen työtön, eikä päivillä ole mulle juurikaan eroa, niin olen tänään toistellut itselleni muutamaan otteeseen, että tänään on keskiviikko eikä maanantai. Eilen olin sunnuntaissa. Illalla meinasin siskolleni soittaa, kunnes muistin hänen olevan sunnuntaina iltavuorossa. Vasta kymmenen aikaan illalla välähti, että eihän olekaan sunnuntai vaan tiistai.

Eipä mua sitten valittu töihin sinne puutarhamyymälään. Varmaan hyvä päätös omistajalta. Ehkä sen näkee musta jo päällekin päin, etten kasveista ymmärrä tuon taivaallista. Eikä työ olis kestänyt kuin korkeintaan juhannukseen asti, mutta olis se tuonut vaihtelua elämääni. Mutta onnisti minua siinä, että minut oli valittu seitsemän päivän työnhakukurssille. Siis kurssi kuin kurssi, sinne tämä työtön lykätään. Ainoastaan yhdelle atk-kurssille en päässyt, mutta nää työnhakukurssit oikein vainoaa mua. Onkohan mulla ollut niitä kahden ja puolen vuoden aikana neljä tai viisi. Olen kohta niin hyvä, että voin alkaa itse järjestää niitä. Tätäkin kurssia vetää joku psykologi ja kuvauksen perusteella yritetään saada ihminen aktiiviseksi työnhakijaksi. Ihan varmasti tälläkin paikkakunnalla on useita ihmisiä, jotka tarvitsisi sitä aktivointia mua enemmän, sillä toistan taas, että mun ongelma on se, ettei ole tarjolla sellaista työtä, lähinnä työaikaa, mitä pystyisin tekemään. Eikä mikään aktivointi voi sitä muuttaa.

Pikkupoika oli sitten viettänyt onnistuneen vapunpäivän isänsä kanssa. Oli saanut ison Salama-kaasupallon ja käyneet hesessä. Ihan kiva, että viihtyvät yhdessä, vaikka taas reissun jälkeen musta alkoi tuntua siltä, että poika alkaa ottaa mallia isästään. Vastaukset meinaan oli mulle samanlaisia mitä isä antaa.

Kolmen päivän päästä on siskoni pojan 1-vuotis synttärit. Tämä vesseli on innokas vauvauimari, tässä siitä todiste: