Niin se aika vierähtää, että ollaan jo toukokuussa. Toukokuu on minun elämässäni ollut erittäin mieleenpainuva kuukausi. Silloin on tapahtunut minulle monenlaisia asioita, pääasiassa hyviä, mutta myös huonoja tai oikeammin sanottuna vähemmän miellyttäviä. Kuitenkin toukokuussa monenakin vuonna on tapahtunut paljon sellaista mikä on vaikuttanut elämääni ja sen kulkuun hyvinkin paljon.

Vaikk kaikki muu mun onnistuiskin ehkä unohtaa, mä sua muistoistani pois en saa.

Vaikk arkisina päivät jatkavatkin kulkuaan, mä sua muistoistani pois en saa.

Sut todeks taas saa muuttumaan, tai pettää silmiäni valollaan nää tunnit toukokuun.

(YÖ: Sua muistoistani pois en saa)

Tässä on muutenkin vierähtänyt aikaa, kun olen tänne kirjoitellut viimeksi. Olin sitten voittanut arvonnassakin lohdutuspalkinnon, jippii:D

Viikonloppu perjantaista sunnuntaihin vierähti maalla. Ja siellähän ei ole tietokonetta, joten en pääse tännekään kirjoittelemaan, enkä toisten juttuja seuraamaan. Vappu vietettiin kotosalla, mitä nyt naapurikaupungin vilinää käytiin seuraamassa, mutta puolilta öin olin jo sängyssä. Kaipa sitä on jo niin vanha, ettei jaksa enää juhlia. Nuoriso kyllä juhli minunkin puolestani, keskimmäiseni ei ole vieläkään kotiin saapunut, mutta hengissä on. Sen varmistin jo yöllä sekä tänään aamupäivällä uudelleen.

Jotta pysyisin omalla linjallani, eikä tästäkään kirjoituksesta tulisi valitusta puuttumaan, niin nyt on sen osuus. Kauheasti en jaksa yksityiskohtia kirjoittaa enää, kun olen niitä jo lähimmille ystävilleni purkanut, mutta asia koskee tietenkin eksää liittyen pikkupojan hakuun. Miksi ihmeessä sen pitääkin olla mulle aina niin ilkeä. Osaa kyllä todella pahasti vastata kaikkeen. Tai sitten jättää vastaamatta kokonaan. Tuntuu siltä, että kaikki mitä meille on sattunut ja tapahtunut olisi mun syytä. Joskus vaan tuntuu siltä, että mitta tulee vielä täyteen, enkä kestä enää, vaikka yritänkin pojan takia kestää. En tiedä olenko ihminen, joka kestää ihan mitä tahansa, vai sitten kun en enää kestä, romahdan täysin. Onneksi elämässäni kuitenkin on paljon hyviä ja ihania asioita, jotka antavat voimaa ja auttavat kantamaan yli vaikeidenkin aikojen.

Huomenna alkaa sitten taas arki. Oma kulta lähtee tänään pois ja edessä on kolmen vuorokauden mittainen (toivottavasti ei ihan täyttä kolmea) erossa oleminen. Niin, sitten taas pitäisi urakalla paneutua näihin kotitöihin. Voisin kirjoittaa tosi pitkän listan tekemättömistä töistä, mutta se vaan masentaisi entisestään.Teen ne työt mitkä ehdin/jaksan/viitsin, niin se menee.