Kävin lukemassa rinskulin ajatuksia äitiydestä ja ajattelin kirjoittaa samasta aiheesta minäkin.

Olen varmaan luonteeltani oikea leijonaemo, suojelen ja puolustan lapsiani ehkä vähän liikaakin. Lisäksi minulle on monesti sanottu, että minun pitäisi elää enemmän omaa elämääni, en voi elää pelkästään lasten kautta. Olen oikeastaan aina laittanut kaikessa lasten tarpeet omieni edelle, enkä osaa selittää sitä miksi niin teen.

Viime vuonna, kun elämässäni tapahtui suuria muutoksia aloin pohtia mitä tältä elämältä itse oikeasti haluan. En vieläkään osaa siihen vastata, mutta sen ymmärrän, etten voi elää pelkästään lasten takia ja heidän ehdoillaan. Tyttöni ovat jo isoja, toinen on täysi-ikäinen ja toinenkin on siitä enää noin puolentoista vuoden päässä. Heillä on paljolti oma elämänsä ja tuskinpa hekään tekevät ratkaisuja ja päätöksiä elämänsä suhteen pelkästään minua ajatellen. Pikkupoika, joka aloittaa esikoulun syksyllä on oma lukunsa. Tavallinen termiitti, riehu-petteri, vaikkakin toisinaan erittäin hellyyden kipeä ja niin äitin poikaa.

Minusta on sääli, etteivät lapseni ole tavanneet isäänsä yli kahteen kuukauteen ja pikkupoika on siellä ollut viimeksi yöpymässä liki neljä kuukautta sitten. En tiedä mikä on syynä tähän kaikkeen, enkä halua/jaksa kysyä. Olen ainakin tällä hetkellä luovuttanut ja annan asioiden edetä omalla painollaan. Se, että vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ei saisi vaikuttaa lapsiin, mutta hyvin usein niin vaan käy. Uskon kuitenkin kaikesta huolimatta, että meillä on ihan hyvä elää näin.

Tässä sitten taas tulee esiin leijonaemomaisuuteni (karmea sana), kun pohdin tulevaisuutta ja mieti miten järjestää elämääni. Siis onko kaiken oltava aina niin järjestettyä, eikä tässäkin voisi vaan antaa mennä ja katsoa mihin päädytään. Voi, kun osaisinkin tehdä niin, mutta kun minulla pitää aina olla niitä suunnitelmia. Tyttöjen elämää en tällä hetkellä niin kovasti pohdi, uskon kaiken järjestyvän parhain päin. Miten vaan saisin luotua pienelle pojalleni hyvän kasvu- ja elinmpäristön? Kuinka osaisin kasvattaa tästä pienestä miehen alusta tasapainoisen ja oikeudenmukaisen kansalaisen? Miten pystyn tekemään "oikeita" valintoja asioissa, jotka minun on äitinä päätettävä?