Mistähän aloittaisi kuulumiset. Paljon kaikkea on tapahtunut, mut osa asioista on jo unohtunut. Viikonloppuna en ehtinyt koneella istumaan, vaikka se olisikin ollut vapaana, kun Mari oli poikaystävänsä luona. Lauantaina olin siis töissä. Leivottiin ja käytiin hiihtämässä ja pulkkamäessä. Ihan leppoisa päivä, mut koska se oli työpäivä, niin tuntuu siltä kuin vapaata viikonloppua ei olisi ollutkaan. Kävin vielä sen jälkeen Tampereella kaupoilla, kun Sakukin oli isällään. Saku lähti perjantaina illalla ja tuli takas sunnuntaina vähän ennen kahta. Isä kyllä sanoi, että tuo puolilta päin, mutta kaipa siitä oli vaan hauskaa varmistaa, että mä olen kotona ajoissa. Enpä kyl minnekkään olisi ollut menossakaan. Makke oli täällä viikonlopun ja seuraavakin viikonloppu ollaan täällä, kun esikoisellani on keskiviikkona synttärit ja sen johdosta tulee vieraita.

Osallistuin ystävänpäivän kunniaksi järjestettyyn vaihtoon ilahduta ystävääsi ja parini oli Kassi-Alma. Tässä kuvaa ihanuuksista, joita hän minulle lähetti:

1305113.jpg

Tässä kuvaa vielä tarkemmin kaikista pikkujutuista mitä lähetys sisälsi:

1305116.jpg

Kävin tänään lääkärissä, kun silmässäni toisessa yläluomessa on sellainen näppy. Ilmeisesti kyynelkanava on tukossa. Sain voidetta lääkkeeksi. Silmäluomi tuntuu painavan melkoisesti ja se kutiaa myös. Lisäksi ohimolta jomottaa siltä puolelta.

Huomenna pitäisi mennä töihin seitsemäksi, mikä tietää Sakullekin herätystä kuudelta. Siinä sitä onkin tekemistä, että se onnistuu, kun itsellekin tekee vaikeuksia päästä kuudelta ylös ja sitä ennen pitäisi käydä Pipsan kanssa ulkona ja juoda itsekin kahvia. Odotan aamua, jolloin saisin nukkua, mutta taidan saada odottaa pitkään, kun ainakin Pipsa pitää huolen siitä, että nousen ylös. Tässä yksi kuva Pipsasta tältä talvelta:

1305142.jpg

Joopa-joo. Olis s ollu liikaa vaadittu, että saisin olla täällä koneella rauhassa ja lukea myös muiden blogeja, vaan ei kulje ajtus ei, kun Pipsa vinkuu alakerrassa koko ajan. Yritin saada Maria tai Sakua sinne vaan eipä voi kumpikaan mennä, mrr!!!

Ostin tänään sitten ensimmäiset vauvan vaatteet; bodyn ja puolipotkarit. Kauniita vaatteita kaupat on pullollaan, vaan enimmäkseen juuri joko tytölle tai pojalle tarkoitettuja ja kun en tiedä kumpi on tulossa, niin vaikea niitä on ostaa.

Palaillaan paremmallla aikaa....